Lähdön läheisyydestä he turvaa saa.

Belfast & Dublin 09/2009

2011-04-20T16:09:01+03:00

Kyseessä oli "pienen" poikamme, viitatkaamme häneen tässä vaikka kirjaimella O, ensimmäinen lentomatka. Ikää oli jo 7,5 kk, mutta toki hänellä oli ollut kahden maan passit hallussa jo muutaman kuukauden ikäisestä sekä Tallinnan-matka plakkarissa. Pieni maailmanmatkalaisemme on kahden vuoden ikään mennessä käynyt Suomen lisäksi kuudessa maassa kahdella mantereella. Irlannin-matka oli kuitenkin siis ensimmäinen lentokokemus, jota äiti tietysti kovasti jännitti. Vaippakassi oli kukkuroillaan välineitä, joilla toivoin voivani helpottaa kaikenlaista mahdollista hätää kuten korvakipua, nälkää ja tylsyyttä. Loppujen lopuksi kävi niin, että poika ei valittanut menosta lainkaan vaan oli oma hyväntuulinen itsensä koko muutaman tunnin lennon ajan. Pääsipä jopa tekemään tuttavuutta takanamme istuvan hiukan vanhemman tytön kanssa. Noustessa imetin, laskeutuessa O nukkui, joten edes tuteille ei ollut tarvetta. Onneksemme O ei vielä osannut kävellä; nykyään täytyy vanhempien käyttää mielikuvitustaan jo aivan eri tavalla, kun poika ei malttaisi pysyä paikoillaan lainkaan. Näin rennosti otettiin vielä Dublinin-lennolla:

Dubliniin saavuttuamme hyppäsimme suoraan Belfastiin suuntaavan bussin kyytiin. Kyseessä oli parin tunnin pituinen bussimatka. Meillä oli mukana Suomesta mukana tuotu turvaistuin, jonka kiinnitimme bussissa penkkiin ja myöhemmin sukulaisten autoon, joten ei tarvinnut pelätä pienen puolesta. Bussimatkakin meni oikein kivuttomasti, onhan tämä lapsi syntynyt reissaamaan. Belfastissa meitä odotti kyyti sukulaisten luo, jossa tutustuimme serkkuihin ja kissoihin ja lepuutimme jalkojamme. Vietimme Belfastissa kaksi yötä ja kaksi päivää, joiden aikana näimme mm. seuraavat nähtävyydet:

Näkymä Victoria Square Domesta

Belfast Ferris Wheel ja näkymä sen kyydistä.

Carrickfergus Castle

Nyyh, kaipaan tota tukkaa.

Carrickfergusin kaunis pikkukaupunki.

Parin päivän jälkeen hyppäsimme taas bussiin ja suuntasimme takaisin Dubliniin. Täällä asuimme kaverin kimppakämpässä, mitä itse vähän jännitin, kun kerran vauvan kanssa olimme matkassa. Pelkäsin että joko kämppikset pitävät vauvaa hereillä tai toisinpäin. Onneksi meidän kaverit osaavat valita kaverinsa, joten mitään ongelmia ei ollut. Dublinissa vietimme myös kaksi yötä ja kaksi päivää, eli hyvin pikainen reissu oli kyseessä. Tällaisia nähtiin Dublinissa:

Herbert Park ja kantoliina vähän pielessä...

Trinity College

Molly Malone ja selvästi mielellään kuvattavana oleva minä.

Temple Bar

Irlanti on tosi kaunis maa. Harmittaa paristakin syystä se, ettei voitu olla täällä pidempään. Irlantiin kun menee niin pitäisi ehdottomasti päästä katsomaan rannikkoa ja vaikka vuokrata auto, että pääsee kunnolla tutustumaan siihen smaragdinvihreään luontoon, josta Irlanti tunnetaan. Toki Belfast ja Dublin ovat silti tosi mahtavia kaupunkeja, ja paikalliset ihmiset ovat aivan ihania - ehkä se on se aksentti, joka tekee jokaisesta irlantilaisesta sympaattisen. Toinen syy tällaisen pikamatkan valitettavuuteen on se, ettei ehdi rauhassa tutustua ympäristöönsä. Jatkuva laukkaaminen paikasta toiseen ei varsinkaan huonosti nukkuvan, hampaita tekevän ja kävelemään opettelevan vauvan kanssa ole varsinaisesti mitään lomaa. O:kin oli matkan loppupäivinä jo silmiinpistävän väsynyt. Kaikki meni kuitenkin yllättävän hienosti, ja tämän reissun rohkaisemana en enää jännittänyt seuraavana jouluna edessä olevia mantereen ylittäviä lentoja Lontoon-välilaskuineen. Pienen kanssa on helppo lentää, kun ei stressaa ja jännitä liikaa vaan menee lapsen ehdoilla.

Seuraavaksi Islannin-matkan (tai oikeammin Reykjavikin) postaus, jossa voin ottaa enemmän kantaa siihen, miten lapsen kanssa pärjää pidemmänkin lennon. Tämä reissu on myös paremmin muistissa, joten toivottavasti saan vähän enemmän tekstiä itsestäni irti, tällä kertaa meni vähän kuvapainotteiseksi. Kyselkää toki lisää, jos on halua ja kiinnostusta kuulla yksityiskohtia!

I'm back!

2011-04-19T03:43:01+03:00

Päätin vähän tekohengittää tätäkin blogia, vaikka reissutyyli ja etenkin -tiheys ovat lapsen saannin myötä muuttuneet merkittävästi. Reppureissuja ei enää siis tehdä ainakaan ihan samaan malliin. Tällä hetkellä tiedossa ei ole mitään kummempaa reissua ennen ensi kesää, mutta luonnollisesti olen matkakuumeen kourissa suunnitellut tuonkin seikkailun lähes varaamiskuntoon. Siitä enemmän myöhemmin.

Tähän väliin ajattelin postata julkaisematta jääneet Irlannin (9/2009) ja Islannin (6/2010) pikakeikat. Pahoittelen, että tuon Amerikan roadtripin päivittäminen jäi noin tylysti kesken, mutta sitä en kyllä jaksa enää 2,5 vuoden viiveellä tuoda ajan tasalle. Sen verran voin paljastaa, että Chicagosta etenimme tosiaan Indianapolisiin (ja se urheilutapahtuma oli baseballia, jota en vielä tuolloin osannut arvostaa lajin ansaitsemalla tavalla - nyt tiedän toisin), josta muistaakseni jatkoimme Nashvillen (TS) kautta Ashvilleen (NC), josta kruisailimme kotia kohti.

Blogi tulee siis tästä eteenpäin painottumaan enemmän lapsiperheen matkailuun - ihan luonnollinen siirtymä omasta mielestäni, onhan meille tulossa toinen pojankoltiainen parin kuukauden sisään. Asumme vielä toistaiseksi tällä uudella mantereella, ja koska perheeni on tulossa Suomesta vierailulle vielä ennen paluumuuttoamme takaisin Helsingin seutuville, postaan varmasti juttuja heidänkin kanssaan koettavista retkistä. Irlanti kuitenkin vuorossa seuraavaksi.

Chicago, IL

2008-08-12T07:32:00+03:00

Rullaa alas ja lue Cleveland ja Michigan City ensin.

Chicago on ihana. En ole koskaan ollut suurkaupunkien ystävä, joten odotin kuuden miljoonan asukkaan Chicagon olevan vähintään yhtä äänekäs ja likainen kuin New York. Mutta ei. Täällä on puhdasta ja miellyttävää, eikä vähiten siksi, että Lake Michiganin tuulet tekee helteestä huomattavasti miellyttävämpää kuin Philadelphian alueella. Vaikuttavinta on kuitenkin ehkä rantaelämä. Palmuja (istutettuja toki, ei niitä tällä luonnostaan kasva), polkupyöriä, rantaterasseja, live-musiikkia, bikinejä, olutta ja rentoa mieltä aivan pilvenpiirtäjien juurella.

Saavuttiin tänne siis sunnuntaina, ja parkkipaikan paikantamisen (joka muuten maksaa täällä aivan luvattoman paljon, meillä 33 taalaa per päivä) sekä hotellihuoneen (joka jälleen kerran yllätti positiivisesti) tarkastamisen jälkeen käytiin rannalla ylihinnoitetulla lounaalla. Tämän jälkeen käveltiin ja hengailtiin, kunnes päätettiin käydä katsomassa, miltä Navy Pier näyttää, ja hyvältähän se näytti. Leffateatteri, kauppoja, ravintoloita, puutarha ja ennen kaikkea pieni huvipuisto, jossa on karuselleja, minigolfrata ja 50 metriä korkea (tuntui paljon korkeammalta) maailmanpyörä, johon mun tietysti piti päästä. Pelotti aika hulluna, kun se koppi alkoi nousta aina vaan korkeammalle ja heiluikin vähän. Vaan hienot oli näkymät sieltä ylhäältä. Kauppojen kiertämisen jälkeen lähdettiin takaisin keskustaan, jossa jätettiin päivällinen väliin, koska lounas painoi vielä mahalaukkua, ja siirryttiin sen sijaan suoraan jälkiruokaan. Ja tämä ansaitsee jo oman kappaleen.

The Cheesecake Factory. Kuulin tästä paikasta juttuja, mutta en voinut mitenkään kuvitella, että ne kakut olisi näinkin mahtavia. Listalla on noin kaksikymmentä eri makuvaihtoehtoa, ja voin suositella ainakin Snickers Bar -juustokakkua sekä sitä toista herkkua, jossa on valkoista suklaata ja vadelmaa. Jälkeenpäin kyllä ahdistaa, mutta se on sen arvoista. Cheesecake Factory on myös ihan ravintola, ja tänään käytiin siellä lounaalla. Fabulous. Eipä tarvinnut taaskaan syödä toista lämmintä ateriaa sen Garlic Noodles -annoksen jälkeen. Uuu nam.

(Tähän sivuhuomautuksena, että Chicago Style Pizza on hyvin tunnettu käsite. Harmi, ettei meikäläinen voi enää sietää pizzaa.)

Tänään maanantaina Joe haki meille aamiaisbagelit jostain kahvilasta, ja sitten lähdettiin etsimään Museum of Science and Industrya. Tämä retki päättyi vähän traagisesti, koska annoin miehen hankkia kartat, paikallistaa museon kartalta ja valita kulkuneuvot. Tämä tietysti johti siihen, että ensin käveltiin kolme korttelia metrolle, joka sitten pysähtyi noin viiden kilometrin päähän tästä kyseisestä museosta. Käveltiin valehtelematta melkein tunti, ja molemmilla meni hermot, koska miehen mielestä kartalla matka näytti paljon lyhyemmältä eli ei ollut hänen vikansa, ja allekirjoittaneen mielestä karttaa pitäisi osata lukea ennen kuin laittaa lyhytpinnaisen naisen kävelemään tuntikausia paikkaan, joka on "just tossa kulman takana". Riitahan siitä saatiin aikaan, ja kun vihdoinkin päästiin perille, kumpikaan ei edes halunnut mennä sisään. Hypättiin bussiin ja päästiin takaisin keskustaan, jossa lounaan jälkeen kaikki oli jo unohdettu. Mikä tietysti johtui siitä, että lounas syötiin tuossa yllämainitussa paikassa. Lounaan, maratonin, riidan ja kaiken sen auringonpaisteen jälkeen olin aivan valmis päiväunille, joilta heräsin punaisena kun jokirapu - se miellyttävä tuulenvire on sillai kivasti petollinen, ettei auringossa edes huomaa, että onpahan muuten kuuma. Oli tosi kiva käydä tekemässä viimeiset ostokset, kun näytin siltä, etten osaa meikata. Uusi juustokakkukokemus auttoi unohtamaan tämänkin nöyryytyksen.

Huomenna käydään opastetulla kierroksella USA:n tunnetuimmalla baseball-stadionilla, Wrigley Stadiumilla. Pitäisi olla hieno kokemus. Sitten matka jatkuu Joen serkun luokse Indianapolisiin Indianaan. Kuulemma tarjolla olisi jonkinnäköinen urheilutapahtuma. Ei pysty muistaa, mistä lajista on kyse. Kerron, kun tiedän.

Cleveland, OH sekä Michigan City, IN

2008-08-10T22:24:00+03:00

Cleveland, OH. Reilun 500 000 asukkaan Cleveland sijaitsee Lake Erien rannalla Ohion osavaltion pohjoisosassa. Me pysähdyttiin tässä suunnilleen Helsingin kokoisessa kaupungissa lähinnä siksi, että se oli matkan varrella ja yllätyttiin hyvinkin positiivisesti. Cleveland on todella puhdas paikka, suhteellisen kaunis amerikkalaiseksi keskikokoiseksi kaupungiksi ja juuri sopivan kokoinen. Joka paikkaan voi kävellä, ja näinhän me myös tehtiin. Saavuttiin kaupunkiin keskiviikkoiltana klo 23 yli seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen, joten yllättäen kaaduttiin lähes pysähtymättä sänkyyn. Hotelli oli luonnollisesti Hilton Garden Inn ja suhteilla kun pelaa niin hintaa tuli per yö hurjat 39 taalaa plus verot.

Aamulla suunnattiin kohti Rock and Roll Hall of Famea, joka oli ainut ennalta suunniteltu kohde tässä kaupungissa. Ulkona oli isot kaiuttimet, jotka soitti hyvää musiikkia, ja sisällä oli upeita jättikokoisia, artistien suunnittelemia kitaroita, joiden kanssa toki turistien tapaan poseerattiin. Tarkoitus oli mennä ihan sisään asti oppimaan rokin historiaa ja sen sellaista, mutta 22 dollaria per naama tuntui vähän turhan tuntuvalta, joten käytiin vaan viereisessä lahjatavarakaupassa. Ja jälleen kerran mukaan tarttui yhtä jos toista turhaa.

Lounaalla luettiin paikallislehdestä, että paikallinen playhouse eli vanha teatteritalo näyttää vanhoja elokuvia, ja että kyseisenä iltana olisi vuorossa James Deanin Eedenistä Itään. Liput neljä taalaa kappale. Rakennus oli aivan mieletön, kokemus ihan yksinään. Punainen sametti ja kultaiset pylväät teki kaikesta lähes kuninkaallisen hienostunutta, ja yhtäkkiä farkuissa oli vähän alipukeutunut olo. Istuttiin parvelle katsomaan leffaa ja syömään popcornia, oli aika epätodellinen fiilis. Ja onneksi istuttiin sisätiloissa kaksi tuntia juurikin klo 19 ja 21.30 välillä, koska kuultiin myöhemmin, että ulkona oli myrskynnyt niin pahasti että paikallinen (amerikkalainen) jalkapallopeli piti keskeyttää, koska pelaajat piti saada sisätiloihin, ja että yksi niistä massiivisista maalitolpista taittui tuulessa. Eikä me tajuttu yhtään.

Perjantaiaamuna alettiin matka kohti Indiana Dunes National Parkia. Koska lähtö tapahtui aamulla noin klo 7.30 ja minä tarvitsin aamiaista, noustiin moottoritieltä maantielle etsimään paikallista dineria, jo löytyihän se nopeasti. Kanelilla höystetyt köyhät ritarit ja kaakao rinnan alla jatkettiin matkaa kohti kansallispuistoa, jonne ajettiin melkein viisi tuntia vain todetaksemme, että leirintäalue oli täynnä. Eikä meillä tietenkään ollut varasuunnitelmaa. No, pysähdyttiin vilkaisemaan Lake Michigania, joka on Lake Erien ohella yksi Suurista Järvistä, ja voin sanoa, että ne ei mitään perusjärviä ole. Ne aallot, se suola ja se horisontti, jossa ei näy mitään, muistuttaa enemmänkin Atlantin valtamerta kuin järveä. Aika tajuton kokemus. Se rantakin näytti enemmän Miami Beachilta kuin Lippajärven laiturirannalta.

Michigan City, IN. Ajettiin lähimpään kaupunkiin, Michigan Cityyn, noin kymmenen minuutin ajomatkan päähän, ja alettiin etsiä majapaikkaa. Uskomatonta mutta totta, tämä tavoite osoittautui lähes ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Löydettiin yksi kaunis paikka joen rannalta, mutta 150 dollaria / yö plus verot, josta ei suostuttu tinkimään, tuntui vähän turhan paljolta, joten jatkettiin matkaa. Meidät neuvottiin tielle, jolla kuulemma kaikki hotellit sijaitsee, ja koska alkoi jo kypsyttää se autossa istuminen, valittiin ensimmäinen eteen osunut motelli. Respassa haisi niin pahalle, että melkein oksensin, joten en odottanut huoneelta kovinkaan paljon, mutta rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta huone oli ihan siedettävän siisti. Hintaa $ 56 / yö veroineen. Jätettiin kamat (läppäriä tosin kuskattiin huoneesta autoon omien liikkeidemme mukaan, koska siihen oveen ja lukkoon ei ihan kauheasti ollut luottamista) ja käytiin lounaalla yhdessä dinerissa, minkä jälkeen pakotin Joen shoppailemaan läheisissä tehtaanmyymälöissä. Käytiin myös pikaisesti kirjastossa tarkastamassa sähköpostit ja selailemassa Brangelinan vauvojen kuvia.

Lauantaina käytiin uudelleen kirjastossa, maksettiin mansikoita aamiaisesta ja painuttiin biitsille lukemaan, mikä oli lähinnä raivostuttavaa, koska tuuli hankaloitti suunnitelmia ikävästi. Ja sitten alkoi sataa. Päikkäreiden jälkeen käytiin leffassa katsomassa uusi X-Files, jota ei voi suositella kenellekään, ja pikaisen illallisen jälkeen talsittiin takaisin motellille. Kaiken kaikkiaan Michigan City oli hyvin iloinen yllätys, hiljainen pikkukaupunki ja erikoinen yhdistelmä rantaelämää, tehtaanmyymälöitä ja isoja savupiippuja. Hiukan tylsä toki, ja siksi reippain mielin ja askelin suunnattiin sunnuntaiaamuna nokka kohti Chicagoa.

LOMA

2008-08-06T16:44:00+03:00

Loma alkaa viiden tunnin ja neljantoista minuutin kuluttua. Kyyti noutaa ovelta klo 15 paikallista aikaa ja sitten paastaan vihdoinkin tekemaan sita mita tanne tultiin tekemaan - reissaamaan. Cleveland tanaan ja huomenna ja sielta kohti auringonlaskua (joka toivottavasti sijaitsee Chicagon suunnalla).

Palailen tien paalta. So long!

The Evidence

2008-07-28T19:59:00+03:00

Tapaus 1.

Asiakas tulee checkaamaan itsensa ulos ja muistaa puhuneensa kanssani puhelimessa aiemmin, koska kolmen nimen tavaamisen jalkeen olin kertonut, etta nimi on suomalainen. Siina sitten kerroin mm. kuinka meilla aannetaan Y eri tavalla kuin taalla ja sen sellaista. Mies kysyy, olenko koskaan kaynyt Suomessa. Hmm? Kerron, etta tuota juu, born and raised ja edelleen asun siella. Mies on shokissa.

Mies: "Oh, really? Well, your English is impeccable."

Vaimo: "No accent or anything."

Kiitos kiitos.

Tapaus 2.

Meidan chef kavelee ohi ja kysaisee mennessaan:

"So, how is it that you don't have an accent?"

Jaa-a. Oon vaan niin hyva.

Ja naita riittaa. Pitaisko alkaa uskoa, etta puhun englantia ihan ookoosti? Eihan suomalainen osaa kehuja ottaa vastaan, varmasti valehtelevat.

SEVERE THUNDERSTORM WARNING FOR CHESTER COUNTY, PA

2008-07-27T20:47:00+03:00

Well, isn't that just perfect. Ja myrsky on siis jo alkanut - kuvitelkaa kovin ikina Suomessa kokemanne myrakka ja kertokaa volyymi 20:lla niin aletaan olla naissa lukemissa. Ja sataa sataa sataa niin etta kahden sekunnin juoksumatkan jalkeen on suihkunraikas eli ts. lapimarka tavalla, jota en koskaan ole muualla kokenut (tama ei siis tosiaan ole taman kesan ensimmainen myrsky, ehei, munhan pitaisi periaatteessa olla jo tottunut tahan). Kuulin myos huhuja tornado-uhasta ja pitais tosiaan lahtea ajamaan toista kotiin tossa tunnin paasta. Nyt olisi ihan jees olla kotona Suomessa, jossa vaikea luonnonkatastrofi tarkoittaa tuulenpuuskaa, joka repii pari oksaa irti puista.

Maltan tuskin odottaa meidan roadtrippia Keskilanteen eli Tornado Alleyn suuntaan. Jippii.

Almost there

2008-07-27T17:21:00+03:00

Haapuku tuli perjantaina postissa, kaksi viikkoa etuajassa <3 Se on taydellinen. Istuu kuin hansikas joka paikasta muualta paitsi rinnan kohdalta, vaikka en antanut yhtaan tarkkaa mittaa vaan tilasin kokotaulukon mukaan. Laahus on painava ja pitka, mutta ainakin sopii pienet korot alle. Upeaa ompelutyota. Vahan ryppyinen tietysti, mutta se korjataan ammattilaisen avulla myohemmin samoin kuin tarvittavat korjaukset. IHANA <3

Lufthansa menee lakkoon tana yona, kestaa ainakin viikon. Jos mina en paase taalta kotiin neljan viikon paasta, koska saksalaiset tahtovat lisaa liksaa, voin vannoa, etta joku karsii. Todennakoisesti Joe.

Tassa alkaa loppu lahestya. Toita on jaljella enaa reilu viikko. Paasen viimeisena paivana kolmelta, ja sitten aletaan meidan roadtrip. Aikataulu nayttaa talta:

6.-.8.8. Cleveland, Ohio

8.-12.8. Chicago, Illinois (oikeestaan leiriydytaan Indianan puolelle jarven rannalle, mutta sijainti on niin lahella Chicagoa, etta pistetaan nyt nain - nelja yota taalla siis, joko kaikki teltassa tai sitten yksi tai kaksi hotellissa Chicagossa)

12.-14.8. Indianapolis, Indiana (Joen serkku muutti tanne ihan askettain, joten kaydaan sanomassa hyvastit)

14.-15.8. Nashville, Tennessee (hyva stoppi matkalla seuraavaan kohteeseen)

15.-17.8. Asheville, North Carolina (Joen aidin synttareita viettamaan, taalla tavataan siis loppuperhe)

Paluumatkalla saatetaan viela pysahtya jossakin yhdeksi yoksi, ettei tule ihan jarkyttava ajomatka.

Ainiin ja 22.8., viimeisena paivana ja yona ennen paluuta, kohteena on aina yhta maaginen New York, New York.

Vetoomus

2008-07-18T19:47:00+03:00

Rakkaat amerikkalaiset,

Sieluuni sattuu seurata, kuinka lastaatte ruokaostoksenne kahdeksaan pieneen ja hataraan muovikassiin joka kerta, kun kaytte ostoksilla. Toki ne ovat ilmaisia, mutta olisiko se todella niin kovin suuri vaiva ottaa kotoa mukaan kangaskassi tai vaikka edelliselta ostosreissulta haalimanne muovipussukat? Sydameni sarkyy, kun katson teita miljoonien pussienne kanssa. Eihan niita minipusseja voi kayttaa edes roskapusseina.

Minulla on teille ehdotus. Innovatiivinen ja raikas idea suoraan Suomesta. Tehkaa muovikasseista isompia, kestavampia ja maksullisia. Johan kummasti alkaa loytya niita kasseja omasta takaa. Samalla voisitte poistaa kassoilta yli-innokkaat pakkaajat, jotka vahat valittavat niista kotoa tuoduista puunhalaajan kasseista vaan tunkevat murot, maapahkinavoit ja majoneesit naihin allottaviin muovikasseihin vaikka vakisin.

Muovia, muovia, enemman muovia. Siina amerikkalaisen kulttuurin syvin olemus.

Pakoon vuorille

2008-07-14T02:12:00+03:00

Tultiin tänään takaisin Poconos-vuorilta muutaman tunnin ajomatkan päässä täältä. Piti päästä vähän tuulettamaan aivoja, kun kerrankin sain neljä päivää vapaata töistä. Perjantainen menomatka oli yhtä tuskaa, koska juututtiin ruuhkaan (tietenkin piti lähteä viikonlopun viettoon yhtä aikaa kaikkien muiden kanssa), minkä takia siirryttiin ajamaan pikkuteitä vain huomataksemme, että sehän se vasta on hidas tapa liikkua, joten jouduttiin takaisin moottoritielle, joka onneksi veti jo paremmin. Kun sitten jotenkin onnistuttiin löytämään meidän Mountain Springs Resort, joka on todella onnistuneesti piilotettu keskelle metsää, oli aikaa istua puoli tuntia järven rannalla ennen pimeää. Mutta se oli sen arvoista. Olkoonkin, että kyseessä oli vain pieni tekojärvi, se ehdottomasti helpotti koti-ikävää, samoin kuin tämän reissun ensimmäiset koivut. Lämmitti sydäntä kovasti.

Aamulla haettiin souturetkeä varten toimistolta pakolliset pelastusliivit, jotka heitettiin mäkeen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Joe souti meidät keskelle sitä pientä tekojärveä ja syötiin brunssimme (leipää, juustoa, mansikoita, vesimelonia nam), minkä jälkeen sain vihdoinkin kaiken mankumisen jälkeen soutaa venettä. Tai siis ainakin sain tilaisuuden yrittää. Eihän siitä mitään tullut. Veivasin niitä airoja hyvin sinnikkäästi aina täysin Joen ohjeiden vastaisesti, ja siinä pyorittiin sitten pientä ympyrää hetki ennen kuin ei liikuttu enää ollenkaan. Näin parhaaksi luovuttaa.

Näin se kuuluu tehdä.

Näin minä sen tein.

Brunssi.

Kun selviydyttiin rantaan asti ja uitiin pieni rundi uimarannalla, päätettiin lähteä Bushkill Fallsiin, isoon metsäiseen puistoon, jossa voi kierrellä tunteja katsomassa vesiputouksia. Tietysti juututtiin jälleen kerran ruuhkaan, ja perilläkin oli populaa kuin pipoa. Sisäänpääsymaksu $ 9 /hlö, ja kun päästiin Main Fallsin ohi ja sinne keskelle metsää, mistä piti jatkaa Bridal Veil Fallsille, nähtiin kyltti, jossa kerrottiin vaelluksen olevan hyvin pitkä ja hyvin jyrkkä ja että putoukset ovat pienet ja kuivana aika siellä on vain hyvin vähän vettä. Kun nyt on tällainen huonokuntoinen apina, niin päätettiin suosiolla pysähtyä hetkeksi siihen purolle ja painua sitten kotiin. Paitsi että takaisin päin matka oli pelkkää ylämäkeä. Portaita joku tuhat. Ja tänään on pohkeet kuoleman kielissä. Illalla nautittiin vielä maittava illallinen lähiravintolassa, jossa meidän tarjoilija oli ehkä ekaa päivää töissä ja vaan naureskeli hermostuneesti koko ajan.

Kiitos honey, kun toit mut tänne.

Main Falls

Valkoinen skandinaavi ja metsäpuron vesi.

Tänään heräiltiin ja haettiin aamiaista Reeders Expressistä, jossa omistaja/pääkokki veteli röökiä kaksi sekuntia ennen meidän tilausta. Lepohetken jälkeen luovuttiin yhteistuumin polkuveneretkestä (johtuen edellispäivän maratoonista) ja sanottiin hyvästit Poconoille. Oli ihanaa päästä vähän luontoon ja ennen kaikkea pois talosta. Vielä kolmisen viikkoa töitä ennen lomaa, ja sitten se on jälleen uusi roadtrip edessä. Tällä kertaa suuntana ovat mm. Indianapolis sekä Chicago. Länsirannikko jäi unelmaksi, joka toteutetaan joskus toiste, tällä kertaa ei riitä rahavarat moiseen seikkailuun.

Mökki.