Pennsylvanian kesa ei ahdista ihan yhta paljon kuin Floridan kesa. Taalla ei ole aivan yhta kosteaa eika ihan yhta kuumaa, koska ilmassa on kosteutta alle 100 % ja Celsius-asteita mittarissa alle 50. Menneet nelja paivaa ovat kuitenkin olleet valtavan ahdistavia, jopa Floridaan verrattuna. Kosteus 93 %, lampotila 35-40 astetta. Tama ei ole kesa, tama on ymparivuorokautinen sademetsa. Ja koska allekirjoittaneella ei voi koskaan kayda maiha, juuri meidan uima-altaamme pumppu kieltaytyy yhteistyosta. Onneksi serkkujen allas sijatsee kahden minuutin ajomatkan paassa (vaikka autotiella rohkenisikin kavella, tuossa kuumuudessa ei ulkotiloissa oleskella puolta minuuttia kauempaa), tosin sinnekin melkein jo hukuin.

Jos en olisi kaksi paivaa sitten syonyt elamani parasta meksikolaista ruokaa, kaipaisin kotiin varmaan vielakin enemman. Ruoka naisen tiella pitaa. Tilasin hyvin harkiten ja hiukan jannittaen enchiladas con re-fried beans y rice, kuten sujuvasti ulkomaata osaavat puhuvat, koska talla supisuomalaisella suulla ei syoda Pirkan mietoa taco-kastiketta voimakkaampaa tavaraa. Varmistin viela, etta laittavat sita punaista, miedompaa kastiketta, ja "Make it mild". Ja hyvin pystyin syomaan. Oli sikahyvaa.

Koti-ikava vaan on aivan hirvittava. Jos kehtaisin, lopettaisin duunit ja vaihtaisin paluun huomiselle. Kaipaan Suomen kesaa, uusia perunoita, edelleen sita mun fetaa, suklaata, salmiakkia, terveydenhuoltoa (lahinna palkallista sairauslomaa), jarvia, Helsinkia, omaa kotia, veljenpoikaa ja reilun viikon ikaista siskoaan, omia kavereita, koiraa, suomalaisia kasviksia (takalaiset haisee), jalkakaytavia, julkista liikennetta, omaa rauhaa ja perhetta. Tahtoo kotiin.