Cleveland, OH. Reilun 500 000 asukkaan Cleveland sijaitsee Lake Erien rannalla Ohion osavaltion pohjoisosassa. Me pysähdyttiin tässä suunnilleen Helsingin kokoisessa kaupungissa lähinnä siksi, että se oli matkan varrella ja yllätyttiin hyvinkin positiivisesti. Cleveland on todella puhdas paikka, suhteellisen kaunis amerikkalaiseksi keskikokoiseksi kaupungiksi ja juuri sopivan kokoinen. Joka paikkaan voi kävellä, ja näinhän me myös tehtiin. Saavuttiin kaupunkiin keskiviikkoiltana klo 23 yli seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen, joten yllättäen kaaduttiin lähes pysähtymättä sänkyyn. Hotelli oli luonnollisesti Hilton Garden Inn ja suhteilla kun pelaa niin hintaa tuli per yö hurjat 39 taalaa plus verot.

Aamulla suunnattiin kohti Rock and Roll Hall of Famea, joka oli ainut ennalta suunniteltu kohde tässä kaupungissa. Ulkona oli isot kaiuttimet, jotka soitti hyvää musiikkia, ja sisällä oli upeita jättikokoisia, artistien suunnittelemia kitaroita, joiden kanssa toki turistien tapaan poseerattiin. Tarkoitus oli mennä ihan sisään asti oppimaan rokin historiaa ja sen sellaista, mutta 22 dollaria per naama tuntui vähän turhan tuntuvalta, joten käytiin vaan viereisessä lahjatavarakaupassa. Ja jälleen kerran mukaan tarttui yhtä jos toista turhaa.

Lounaalla luettiin paikallislehdestä, että paikallinen playhouse eli vanha teatteritalo näyttää vanhoja elokuvia, ja että kyseisenä iltana olisi vuorossa James Deanin Eedenistä Itään. Liput neljä taalaa kappale. Rakennus oli aivan mieletön, kokemus ihan yksinään. Punainen sametti ja kultaiset pylväät teki kaikesta lähes kuninkaallisen hienostunutta, ja yhtäkkiä farkuissa oli vähän alipukeutunut olo. Istuttiin parvelle katsomaan leffaa ja syömään popcornia, oli aika epätodellinen fiilis. Ja onneksi istuttiin sisätiloissa kaksi tuntia juurikin klo 19 ja 21.30 välillä, koska kuultiin myöhemmin, että ulkona oli myrskynnyt niin pahasti että paikallinen (amerikkalainen) jalkapallopeli piti keskeyttää, koska pelaajat piti saada sisätiloihin, ja että yksi niistä massiivisista maalitolpista taittui tuulessa. Eikä me tajuttu yhtään.

Perjantaiaamuna alettiin matka kohti Indiana Dunes National Parkia. Koska lähtö tapahtui aamulla noin klo 7.30 ja minä tarvitsin aamiaista, noustiin moottoritieltä maantielle etsimään paikallista dineria, jo löytyihän se nopeasti. Kanelilla höystetyt köyhät ritarit ja kaakao rinnan alla jatkettiin matkaa kohti kansallispuistoa, jonne ajettiin melkein viisi tuntia vain todetaksemme, että leirintäalue oli täynnä. Eikä meillä tietenkään ollut varasuunnitelmaa. No, pysähdyttiin vilkaisemaan Lake Michigania, joka on Lake Erien ohella yksi Suurista Järvistä, ja voin sanoa, että ne ei mitään perusjärviä ole. Ne aallot, se suola ja se horisontti, jossa ei näy mitään, muistuttaa enemmänkin Atlantin valtamerta kuin järveä. Aika tajuton kokemus. Se rantakin näytti enemmän Miami Beachilta kuin Lippajärven laiturirannalta.

Michigan City, IN. Ajettiin lähimpään kaupunkiin, Michigan Cityyn, noin kymmenen minuutin ajomatkan päähän, ja alettiin etsiä majapaikkaa. Uskomatonta mutta totta, tämä tavoite osoittautui lähes ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Löydettiin yksi kaunis paikka joen rannalta, mutta 150 dollaria / yö plus verot, josta ei suostuttu tinkimään, tuntui vähän turhan paljolta, joten jatkettiin matkaa. Meidät neuvottiin tielle, jolla kuulemma kaikki hotellit sijaitsee, ja koska alkoi jo kypsyttää se autossa istuminen, valittiin ensimmäinen eteen osunut motelli. Respassa haisi niin pahalle, että melkein oksensin, joten en odottanut huoneelta kovinkaan paljon, mutta rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta huone oli ihan siedettävän siisti. Hintaa $ 56 / yö veroineen. Jätettiin kamat (läppäriä tosin kuskattiin huoneesta autoon omien liikkeidemme mukaan, koska siihen oveen ja lukkoon ei ihan kauheasti ollut luottamista) ja käytiin lounaalla yhdessä dinerissa, minkä jälkeen pakotin Joen shoppailemaan läheisissä tehtaanmyymälöissä. Käytiin myös pikaisesti kirjastossa tarkastamassa sähköpostit ja selailemassa Brangelinan vauvojen kuvia.

Lauantaina käytiin uudelleen kirjastossa, maksettiin mansikoita aamiaisesta ja painuttiin biitsille lukemaan, mikä oli lähinnä raivostuttavaa, koska tuuli hankaloitti suunnitelmia ikävästi. Ja sitten alkoi sataa. Päikkäreiden jälkeen käytiin leffassa katsomassa uusi X-Files, jota ei voi suositella kenellekään, ja pikaisen illallisen jälkeen talsittiin takaisin motellille. Kaiken kaikkiaan Michigan City oli hyvin iloinen yllätys, hiljainen pikkukaupunki ja erikoinen yhdistelmä rantaelämää, tehtaanmyymälöitä ja isoja savupiippuja. Hiukan tylsä toki, ja siksi reippain mielin ja askelin suunnattiin sunnuntaiaamuna nokka kohti Chicagoa.